top of page

Rekrytointi

Säätiössä työskentelee noin 150 eri alojen osaajaa. Työtehtävät ovat monipuolisia ja kehittyviä.
 

Working with Vintage Typewriter

Säätiö työnantajana

Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö toimii näköalapaikalla yhdenvertaisuuden sekä itsemääräämisoikeuden toteuttamisessa ja kehittämisessä. Työskentelemme erityistä tukea tarvitsevan henkilön hyvän elämän puolesta.

 

Koulutus- ja kehittämistyö on meille tärkeää. Koulutamme työntekijöillemme esimerkiksi AVEKKI- ja autisminkirjon osaamista. Erityisosaamisalueitamme ovat IMO-, RAI- ja AVEKKI-työskentely. Työsuhteen alussa työntekijää perehdyttää ja tukee kollektiivisesti koko työyhteisö.

 

Työhyvinvoinnin tukemiseksi priorisoimme työvuorosuunnittelussa joustavuuden, sekä mahdollisuuden työ- ja vapaa-ajan yhteen sovittamiseen. Työntekijällä on mahdollisuus sopia työaikapankin käyttöönotosta. Työsuhde-etuina tarjoamme monipuoliset ja laajat työterveyspalvelumme, koulutustyöryhmämme koordinoimat sisäiset koulutukset, kuukausittaisen työvaaterahan, sekä liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointiedun.

 

Työnhakijalta edellytämme sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa tai ammattikorkeakoulututkintoa, sekä tartuntatautilain 48a §:n mukaista rokotussuojaa. Huomioimme rekrytoinnissa myös sosiaali- ja terveysalan opiskelijat. Keski-Suomen vammaispalvelusäätiössä palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaisesti.

 

Tarjoamme merkityksellistä työtä koulutusmyönteisessä ja yhdenvertaisuutta tukevassa työympäristössä.

 

Lisätietoja rekrytoinnista sekä avoimista työtehtävistä antaa palvelupäällikkö

Jari-Pekka Thil, jari-pekka.thil@ksvs.fi tai 050 539 8770.

Avoinna olevat tehtävät ja sijaisuudet

Säätiössä tällä hetkellä avoinna olevia tehtäviä.

Keski-Suomen vammaispalvelusäätiöllä on tarjolla eripituisia ohjaajan sijaisuuksia asumispalveluissa Jyväskylässä, Suolahdessa ja Viitasaarella sekä toimintakeskus Veturilla Suolahdessa. Tarjoamme sinulle tukea työhösi hyvällä henkilöstöresursoinnilla ja joustavalla työvuorosuunnittelulla.

 

Onhan sinulla sosiaali- tai terveysalan peruskoulutus/AMK- tai opistoasteen tutkinto tai opiskelet sote-alalle. Edellytämme myös kuulumista sosiaalihuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriin. Työtehtävissä edellytetään tartuntatautilain 48§ mukaista rokotussuojaa. Osaaminen vammaistyöstä ei ole pakollista, halu oppia riittää – me perehdytämme ja koulutamme.

 

Ota yhteyttä sähköpostitse tai soita asuntojen johtajille, joiden yhteystiedot löytyvät kotisivuilta. Voit myös rekisteröityä sijaiseksi alta löytyvästä linkistä.

 

Hae sijaisuuksia

» Rekisteröityminen sijaiseksi tästä (jos sinulla ei vielä ole Sijaiset.fi-tunnusta)

» Kirjaudu Sijaiset.fi-palveluun tästä (jos sinulla on jo Sijaiset.fi-tunnus)

 

Lisätietoja:

Sijaiset.fi-järjestelmästä tai rekisteröitymisestä:

asiakaspalvelu, asiakastuki@sijaiset.fi, puh. 044 733 4411 (arkisin klo 9–16).

Työstä ja työn sisällöstä Keski-Suomen vammaispalvelusäätiöllä: puh. 020 766 1181 (vaihde)

Työsuhde-edut

Tarjoamme kilpailukykyiset työsuhde-edut henkilöstöllemme.

Image by Sen Lee

Työvuorosuunnittelumme on joustavaa ja huomioimme työn ja vapaa-ajan yhteensovittamisen.

E-passi 

Image by Toa Heftiba

Liikunta-,  kulttuuri- ja hyvinvointiedut ovat henkilöstön käytettävissä.

Työterveyspalvelut

Patient with Healthcare Nurse

Tarjoamme monipuoliset ja laajat työterveyspalvelut yksityisellä lääkäriasemalla.

Curriculum Vitae

Tule meille töihin - jätä avoin hakemus

Täytä allaolevat tiedot lomakkeelle, niin otamme sinuun yhteyttä.

Kiitos hakemuksestasi!

bottom of page