nathan-dumlao-kDxqbAvEBwI-unsplash

Säätiö tiukentaa ohjeita kasvaneiden koronavirustartuntojen myötä.

Reagoimme Jyväskylän kaupungin antamiin ohjeisiin koronan osalta niin, että tartunnat eivät lähtisi leviämään asiakkaiden ja henkilökunnan keskuuteen.

Säätiö varautuu koronatilanteen pahenemiseen rajoittamalla välittömästi vierailuja asumisyksiköiden yhteisissä tiloissa. Jatkossa tapaamiset järjestetään ulkoilmassa maskeja käyttäen. Yksiköihin sisälle pääsevät vierailemaan ainoastaan saattohoidossa olevien asiakkaiden ja kriittisesti sairaiden asiakkaiden omaiset.

Terapiat, tulkkipalvelut ja avustajatoiminta voidaan edelleen järjestää asiakkaan omassa huoneessa suojaustoimia käyttäen. Muualla tapahtuvat terapiat jatkuvat entiseen malliin.

Asiakkaiden palaverit pyritään järjestämään Teamsin välityksellä tai ulkona maskeja käyttäen.

Säätiön kaikissa yksiköissä on työntekijöitä velvoitettu käyttämään kangasmaskeja 8.9.2020 lähtien. Tämä velvoite jatkuu edelleen.

Toimintakeskuksessa ryhmät muodostetaan asumisryhmäkohtaisiksi, jotta kontakteja eri asumisryhmien asiakkaiden välillä pystytään välttämään. Kuljetuspalveluissa pyritään käyttämään maskeja.

Pyydämme noudattamaan yleisiä turvasuosituksia ja välttämään ydinperheen ulkopuolisia kontakteja.

Jyväskylän kaupungin tavoin Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö antaa toistaiseksi kaikille yli 15-vuotiaille laajan maskisuosituksen. Taustalla on Jyväskylän koronatartuntojen kasvava määrä ja arvio siitä, että Jyväskylässä on menossa käynnissä taudin kiihtymisvaihe.

Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmän antama maskisuositus on THL:n julkaiseman koronatilanteen kiihtymisvaiheen suosituksen mukainen. Suositus koskee myös ulkona järjestettäviä tapahtumia, joissa turvavälejä ei muuten voida pitää.

 

Suositus: Yli 15-vuotiaiden on käytettävä maskeja toistaiseksi   

  • Julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida välttää. Suositus koskee myös ulkoilmassa olevia turnauksia ja tapahtumia, joissa on mukana laajoja yleisöjoukkoja ja turvavälejä ei voida muuten säilyttää.
  • Toisen asteen oppilaitoksissa.
  • Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
  • Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.

 

Julkiset sisätilat ja yleisötilaisuudet, joita suositus koskee ovat:

  • Kaupat ja ostoskeskukset
  • Rahapeli- ja vedonlyöntipalveluihin käytettävät tilat
  • Postit, pankit, kirjastot ja muut vastaavat sisätilat
  • Liikuntaa ja urheilua seuratessa katsomoissa tulee käyttää maskeja.
  • Uimahallien yleiset tilat ja pukeutumistilat
  • Kansalaisopiston kurssit
  • Kirkot ja muut uskonnollisten yhteisöjen tilat
  • Konserttisalit ja muut elävän musiikin esittämiseen käytettävät tilat
  • Teatterit ja muut esittävien taiteiden esittämiseen käytettävät tilat
  • Elokuvateatterit ja muut elokuvien ja muiden vastaavien audiovisuaalisten teosten esittämiseen käytettävät tilat
  • Museot ja galleriat
  • Huvi- ja teemapuistot sekä nähtävyydet
  • Festivaalit ja markkinat
  • Kongressi- ja messukeskukset sekä kongressien, messujen ja muiden vastaavien tapahtumien järjestämiseen käytettävät tilat

 

Yhteistyöterveisin

Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö

 

Lisätietoja tarvittaessa Jouni Helèn p. 040 5508202 tai Theresa Sinkkonen p. 0400 295154