Amani

Nuutin asunnoilla kolmatta kesää ohjaajana työskentelevä Amani kirjoitti jutun omista kokemuksistaan ja näkemyksistään vammaisalan parissa. Amani opiskelee yhteiskuntatieteiden ja politiikan tutkimusta, mikä tuo mielenkiintoisen näkökulman juttuun. Lue, millaisia ajatuksia Amanilla on käytännön työstä Nuutissa ja vammaisalaan liittyvästä poliittisesta päätöksenteosta!

”Hei kaikille!

Olen Amani, 24-vuotias, kolmatta vuotta yhteiskuntatieteitä sekä politiikan tutkimusta opiskeleva nuori nainen ja olen nyt kolmatta kesää ohjaajana Keski-Suomen vammaispalvelusäätiöllä. Yksikköni sijaitsee Jyväskylässä Nuutin asunnoilla, jossa on panostettu sisällöllisen laadun lisäksi esteettömyyteen ja viihtyvyyteen. Yksikössä on paikkoja viidelletoista päämiehelle, ja ne on jaettu kolmeen siipeen. Talossa huolehditaan päivittäin arvojen sopeuttamisesta arjen työhön, mikä voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta ei lainkaan sitä yhä muuttuvassa ja vammaisten oikeuksiin totuttelevassa maailmassa ole.

Yksi parhaita puolia työssäni onkin se, kuinka Nuutissa toimitaan vahvasti ja säännönmukaisesti yhdessä asiakkaan hyväksi. Päämiesten yksilöllisen tuen pohjana toimiva SOPU-suunnitelma, jossa päämiehen kanssa laaditaan yhteinen itsemääräämisoikeutta heijasteleva pohja tuen ja työn lähtökohdaksi, on tästä oiva esimerkki. Tämä heijastuu päämiehen elämässä eri tahojen kanssa tehtävässä yhteistyössä, työ- ja päivätoiminnassa sekä hoidossa, huolenpidossa ja aktiviteeteissa, joita me ohjaajina pääsemme toteuttamaan. Se onkin yksi lempijuttujani tässä työssä. Vaikka rutiinit ovat tärkeitä, ideointia ja uusien aktiviteettien sopeuttamista vanhaan ei pelätä.

Etenkin COVID19-viruksen tuomana poikkeusaikana tämä nimenomainen idealismi on osoittautunut ratkaisevaksi päämiesten ja työntekijöiden hyvinvoinnin takaamiseksi. Retket ja ulkopuolinen toiminta vaihtuivat hetkeksi toimintatuokioihin ja oman yksikön grillijuhliksi pihalla. Vaivatonta rajoitetuissa olosuhteissa monipuolisen tekemisen keksiminen ei suinkaan ole ollut, mutta olosuhteen huomioon ottaen siitä on selvitty hienosti.

Olen opintojeni myötä päässyt viime vuosien aikana syventymään päätöksenteon ja sen soveltamisen kiemuroihin, joissa usein etäisyys päätöksenteon kohteista ja puutteellinen tieto voivat johtaa vähintäänkin kehityksen hidastumiseen. Vammaisdiagnoosit tuntuvat vihdoin nykypäivänä olevan osana ajankohtaista keskustelua ja sointuvat positiivisempana ulottuvuutena kuin koskaan aiemmin, mutta ei tarvitse matkata kauaskaan Suomen historiaan, kun törmätään ihmetykseen sekä pelkoon aiheeseen liittyen. Menneisyydessä ominaista on ollut ylhäältä alaspäin virtaava päätöksenteko, minkä vuoksi itsemääräämisoikeus ja yritys selvittää eri tavoin kommunikoivien asiakkaiden tahtoa yhteistyössä lähipiirin kanssa on ollut vallankumouksellinen.

Näen tulevaisuuden kehityksen vammaispalveluiden parissa reaaliajassa työssäni, siinä työotteessa ja -yhteisössä, joka ammattimaisuuden lisäksi sisällyttää inhimillisyyden ja sydämellisyyden vaativaan työhönsä. Kollegoiden kanssa ääneen pohdiskellessamme onkin ollut hyvin helppo todeta, miksi käyn yhä mielelläni välillä työskentelemässä Nuutissa. Erittäin hyvä ilmapiiri ja halu kehittää toimintaa ja työntekijöitä toimivat kutsuhuutona ihmiselle, joka pitää haasteista ja mahdollisuudesta innovatiiviseen työhön. Pidän myös työssäni siitä, kuinka voimme istua kahvipöydän ääressä esimiehen kanssa tasavertaisina ammattilaisina. Työyhteisöt, joissa tuetaan, kuunnellaan ja arvostetaan toisia, kukoistavat.

Arvotan tekemääni työtä aina vahvasti itse sen lisäksi, mitä siinä tehdään, sen kautta, mitä siinä oppii. Ohjaajan työssäni vammaisten parissa olen oppinut, että ihmiset ovat monimuotoisia eikä mitään näistä muodoista tulisi pelätä tai kaihtaa. Ratkaisuna tähän on rohkeus ja tiedon jatkuva tuottaminen sekä omaksuminen. Arvostan sitä, kuinka Keski-Suomen vammaispalvelusäätiö on panostanut tähän niin työn arjen tilanteissa kuin omaa arvo- ja toimintapohjaa kehittäessä.

Kannattaakin ottaa seurantaan säätiön sosiaalisen median kanavat, joissa voit näitä arjen pieniä ja samalla jollekin todella suuria tilanteita ilolla seurata. Lopetan kesätyöläisen kirjoitukseni yksinkertaiseen ajatukseen ihmisyydestä ja siitä, kuinka ihmiskirjon kauneus on vahvasti läsnä tämän alan työssä.”