teemaviikko_oikeus_hyvaan_palveluun-1024x157

Ensi viikolla 1.–7.12. vietetään kehitysvammaisten teemaviikkoa, jonka tarkoitus on nostaa esille kehitysvammaisten oikeuksia. Tänä vuonna tunnuslauseena on ”Oikeus hyvään palveluun”, ja lisäksi aiheeseen liittyvät yksilölliset tukimuodot. Viikon aikana vietetään Kansainvälistä vammaisten päivää 3.12. ja Vapaaehtoisten päivää 5.12.

Kehitysvammaisten ihmisten valtakunnallinen kansalaisjärjestö Me Itse ry on tehnyt teemaviikolle julkilausuman, joka myös kantaa nimeä ”Oikeus hyvään palveluun”. Julkilausumassa sanotaan, että palvelu ja tuki ovat silloin hyviä, kun ne vastaavat henkilön yksilöllisiin tuen tarpeisiin. Hyvä palvelu on mahdollista vain, jos henkilö itse on mukana suunnittelemassa sitä. Vammainen henkilö voi kutsua mukaan läheisiä tai hyviä ystäviä tueksi. Julkilausumassa sanotaan myös, että tietoa on annettava selkokielellä, jota on helppo ymmärtää.

Teemaan voi tutustua Tukiliiton sivuilla esimerkiksi lukemalla jutun, jossa vammaispalvelujen käyttäjät vaativat laatua. Juttu löytyy täältä ».